LÄMMINHENKINEN KOHTAUSPAIKKA

Café Feeniks on lämminhenkinen kohtauspaikka ainutlaatuisessa taiteellisessa ympäristössä. Täällä saatat päästä nauttimaan yllättäen kauniista musiikista tai teatteriesityksestä iltapäiväkahvien lomassa. Café Feeniks palvelee Sibelius-Akatemian yhteydessä Pohjoisella Rautatienkadulla aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Samalla paikalla on ollut myös aiemmin ravintola- ja kahvilatoimintaa, jonka historia ulottuu aina 1930-luvulle saakka. Haluamme kunnioittaa tätä historiaa ja tarjota makuelämyksiä sekä viihtyisän paikan kohtaamisille tänäkin päivänä.

MONIPUOLINEN TARJONTA

Café Feeniksin tarjontaan kuuluvat suolaisten ja makeiden kahvilaherkkujen lisäksi monenlaiset erikoiskahvit, smoothiet, runsaat leivät ja patongit sekä maistuvat välipalatuotteet. Kahvilan lounasvalikoima koostuu monipuolisista ruokaisista salaateista ja erilaisista kasviskeitoista. Aamuisin kahvilassa on tarjolla aamupuuroa runsaine lisäkkeineen sekä herkullinen kahvila-aamiainen.

Kahvila on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-20 sekä konserttien aikana myös viikonloppuisin.

Tervetuloa tutustumaan ja nauttimaan!

TAPAHTUMIEN TARJOILUT

Toteutamme erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien tarjoilut asiakkaalle räätälöitynä. Ensiluokkaiset tarjoilut ja kiitosta kerännyt palvelumme kruunaavat tilaisuutesi ja jäävät vieraidesi mieleen. Kun olet varannut tapahtumatilan, ideoimme ja toteutamme tilaisuutesi teemaan sopivat tarjoilut. Autamme sinua myös kokonaisuuden suunnittelussa ja yksityiskohtien hiomisessa. Tee tapahtumastasi kanssamme elämys!

Tilaisuuksien tarjouspyynnöt
Erica Veistämö, 040 661 2050, erica.veistamo@eurest.fi

VÄLIAIKATARJOILUT

Konserttielämyksen kruunaa maukas väliaikatarjoilu ja konsertista jää mukava muisto niin mielelle kuin kielelle. Tule nauttimaan maukkaista tarjoiluista ennen esitystä, väliajalla tai esityksen jälkeen. Suosittelemme, että varaat tarjoilut ostamalla ne etukäteen, näin vältät jonotuksen paikan päällä.

Ryhmille (yli 10 henkilöä) suosittelemme tarjoilujen ostamista aina etukäteen.

Café Feeniks palvelee vähintään kaksi tuntia ennen ja jälkeen esityksen, joten voit nauttia konserttielämyksestäsi rauhassa ja kiireettä.

SUOLAISTA JA MAKEAA

Suolaisten ja makeiden kahvilaherkkujen lisäksi monenlaiset erikoiskahvit, smoothiet, runsaat leivät ja patongit sekä maistuvat välipalatuotteet.

AAMIAINEN

Aamuisin kahvilassa on tarjolla aamupuuroa runsaine lisäkkeineen sekä herkullinen kahvila-aamiainen.

LOUNAS

Kahvilan lounasvalikoima koostuu monipuolisista ruokaisista salaateista ja erilaisista kasviskeitoista.

Väliaikatarjoilut

Konserttielämyksen kruunaa maukas väliaikatarjoilu ja konsertista jää mukava muisto niin mielelle kuin kielelle. Tule nauttimaan maukkaista tarjoiluista ennen esitystä, väliajalla tai esityksen jälkeen. Suosittelemme, että varaat tarjoilut ostamalla ne etukäteen, näin vältät jonotuksen paikan päällä.

Tilaa tarjoilut

Ryhmille (yli 10 henkilöä) suosittelemme tarjoilujen ostamista aina etukäteen.